Kehitys ja palkitseminen
Niin yrityksemme kuin koko henkilöstömmekin kasvaa ja kehittyy nopeassa tahdissa. Haastavat työtehtävät tarjoavat jatkuvia oppimismahdollisuuksia ja aktivinen työnkierto mahdollistaa osaamisen uudet ulottuvuudet.
Kehittymismahdollisuudet
Järjestämme aktiivisesti perehdytyksiä koko henkilöstölle. Erityisesti tuotantoon koulutamme jokaisen uuden työntekijän ja tarjoamme jatkuvasti sisäisiä koulutuksia sekä ulkoisia kursseja. Laajat tehtävänkuvamme tarjoavat väljyyttä kehittyä ja kasvaa hieman isompiinkin saappaisiin. Vuosittaiset kehityskeskustelut tarjoavat hyvän tilaisuuden miettiä omaa osaamista ja suuntaa uralla yhdessä esimiehen kanssa. Voit halutessasi kehittyä esimerkiksi monilaiteosaajaksi, esimieheksi tai asiantuntijaksi omalla alueellasi.
Aktiivinen tehtävänkierto
Tarjoamme aktiivisen mahdollisuuden tehtävänkiertoon ja tuemme ponnistelujasi uusien asioiden oppimiseksi ja uralla kehittymiseksi. Olitpa sitten halukas kasvamaan työmiehestä insinööriksi tai siirtymään eri tehtävien välillä.
Reilu palkitseminen
Työpanoksesi on meille tärkeä. Pidämme huolta siitä, että palkitsemme onnistumisesi ja annamme tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Rahallinen palkitseminen perustuu suoriutumiseesi ja maksamme henkilöstöllemme bonuksia yhteisten tavoitteiden toteutumisen mukaan.

Ota yhteyttä
Tietoa yhteydenottoa varten.
Tutustu Muratan koko tuotevalikoimaan Muratan globaalilla sivustolla.





